Kotona voi kasvattaa vaikka mitä, ja sopivia siemeniäkin löydät yllättävistä paikoista. Tiesitkö, että erilaisia syötäviä versoja on yllättävän helppo kasvattaa? Ja mikä parasta, tulostakin syntyy nopeasti!
Ostin kaupasta erilaisia siemeniä versottamiskokeiluani varten. Osa siemenistä on nimenomaan tarkoitettu itujen kasvattamiseen, joten niiden onnistumisen suhteen olin luottavainen. Toisten suhteen taas olin hieman epäileväisempi. Testissäni oli seuraavat siemenet:
- sinimailanen (alfalfa)
- parsakaali
- herne
- kuorittu auringonkukansiemen (luomu)
Saatoit kai arvata, että kuorittu auringonkukansiemen herätti etukäteen vähiten toivoa itämisestä. Herneet olivat myös aivan tavallisia ruokahyllystä napattuja, vaikkapa hernekeiton tekoon tarkoitettuja yksilöitä.
Sen sijaan sinimailasta ja parsakaalia myydään erityisesti itujen kasvattamiseen, ja kussakin pussissa olikin aika hervottomasti siemeniä. Koska versottamisen ideana on kasvattaa paljon pieniä kasveja, niin siemeniä täytyykin ostaa kerralla enemmän. Älä siis suotta tuhlaa rahaasi pieniin kasvimaalle tarkoitettuihin siemenpakkauksiin!
Valmistelut
Siementen lisäksi tarvitset hieman multaa sekä tietysti jonkinlaisen astian. Itse käytin muovisia take away -rasioita, jotka toimivat oikein hyvin.
Näistä siemenistä herne vaatii hieman etukäteisvalmistelua. Laita kourallinen herneitä pariksi tunniksi tai yön yli veteen likoamaan ennen istutusta. Muut siemenet voit kylvää suoraan multaan.
Ensimmäiset pari kolme päivää siementen tulee olla pimeässä, joten voit leikata vaikkapa palan alumiinifoliota peittämään kylvöksen. Tämän lisäksi tarvitset suihkepullon kastelua varten.
Kylvö
Levitä rasiaan ohut kerros multaa ja ripottele perään reilu määrä siemeniä. Koska kasvien ei tarvitse kasvaa kovin isoiksi, ne eivät myöskään tarvitse paljon tilaa ympärilleen. Siispä tiheä kylvös tarkoittaa, että saat isomman sadon. Siemeniä ei tarvitse peittää multaan.
Sumuttele kylvös suihkepullolla ja peitä foliolla tai vaikkapa pahvinpalasella, jotta valo ei osu siemeniin. Valon puute saa versot ponnistamaan kovemmin kohti korkeuksia.
Kasvatus
Kylvön jälkeen onkin aika odotella tuloksia. Sumuttele rasioita pari kertaa päivässä, jotta multa pysyy tarpeeksi kosteana.
Kolmen päivän jälkeen folion voi poistaa, jos versot ovat jo alkaneet hieman nostaa sitä. Nyt ne tarvitsevat paljon valoa, joten voit siirtää rasian valoisalle ikkunalaudalle tai kasvivalon alle. Muista kastella!
Kaikki kylvämäsi herneet eivät ole todennäköisesti lähteneet kasvamaan, joten itämättömät siemenet kannattaa poistaa. Tämä vähentää hieman homehtumisen riskiä.
Sadonkorjuu
Noin viikon päästä voit korjata satoa leikkaamalla versot saksilla. Kasvatusta voi jatkaa vielä muutaman päivän ajan, mutta pidempään kasvatettuna esimerkiksi sinimailanen alkaa muuttaa makuan eikä ole enää parhaimmillaan.
Herneenversot voit leikata hieman ylempää, jolloin saat kerättyä useamman sadon.